Miten pysyä hyvässä kunnossa ja nauttia elämästä? – 7 Vinkkiä
Tänä päivänä ihannoidaan terveyttä ja hyvinvointia, mutta monet ajattelevat hyvän kunnon olevan asia, jota on mahdoton saavuttaa. Etenkin sosiaalisesta mediasta saa sellaisen kuvan, että hyvät tulokset vaativat monien tuntien harjoittelun ja herkkujen poisjättämisen. Näin asian ei kuitenkaan tarvitse olla.
Jo pienilläkin arkisilla muutoksilla voi saada upeita tuloksia aikaan, eikä itsensä rääkkääminen ole missään nimessä pakollista. Hyvä tasapaino liikunnan, ruuan ja levon välillä auttaa jaksamaan ja tuomaan haluttuja tuloksia. Arjen rentoutumishetket ja palautuminen ovat ennen kaikkea tärkeässä roolissa. Silloin kaverina voi olla esimerkiksi kirja, suoratoistopalvelu tai casino ilman rekisteröitymistä.
Tässä muutamia vinkkejä siihen, miten voit pysyä hyvässä kunnossa samalla, kun nautit elämästäsi:
1. Mieti syy sille, miksi haluat olla hyvässä kunnossa
Jos et tiedä vastausta kysymykseen ”miksi”, on kyseisen asian tekemiseen hyvin vaikea motivoitua. Jos esimerkiksi salilla käydään vain siksi, että on pakko, ei se tule pitkällä tähtäimellä kantamaan hedelmää. Voisiko motivaation urheiluun löytää jostain muualta kenties? Onko syy esimerkiksi omassa pitkäaikaisessa terveydessä, ylpeyden tunteessa, hyvän esimerkin antamisessa vai kenties siinä, että salilta voisi saaada itselle uusia ystäviä.
2. Muista, että kyseessä ei ole pikajuoksu
Useimmiten puhutaan siitä, että oma salijäsenyys aloitetaan tammikuun 1. päivänä tai huomenna alkaa terveellinen elämä. Nämä ovat kaikki kliseitä, jotka kuitenkin pohjautuvat todellisuuteen. Tällaiset äkilliset päätökset totaalisesta elämäntapamuutoksesta hyvin harvoin onnistuvat viikkoa pidempään. Elämän totaalinen kääntäminen voi tuntua monesta raskaalta ja uuvuttavalta, jonka takia vanhaan lipsutaan helposti takaisin.
Siksi pitäisikin muistaa, että kyseessä ei missään tapauksessa ole sprintti, vaan pikemminkin maraton. Elämässä on hyvä tehdä pieniä muutoksia kerrallaan ja muistaa, että pienikin muutos parempaan on alkuperäistä tilannetta parempi. Kun tavoitetta kohti etenee pikkuhiljaa, onnistuu siinä kaikista todennäköisimmin, koska motivaatio pysyy paremmin yllä. Näin kuntoilu-uran aloittaminen ei esimerkiksi tyssää ärtyneisiin ja kipeisiin lihaksiin.
3. Liikuntaa ei tarvitse rakastaa
Nykypäivänä arvostetaan suuria liikuntamääriä ja annetaan sellainen mielikuva, että vain useiden tuntien raskaalla harjoittelulla voidaan saavuttaa toivottuja tuloksia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Liikkumisen ei aina tarvitse olla salitreeni tai raskas juoksulenkki, vaan yksinkertainen arkiliikuntakin voi jo tehdä ihmeitä.
Mikäli liikuntaa rakastaa, tekee se omasta terveellisestä elämänmatkasta huomattavasti helpomman, mutta rakkaus ei missään tapauksessa ole pakollista. Ei kovin moni pidä hampaidenkaan harjauksesta, mutta tekee sen silti. Kuntoilusta ei tarvitse pitää, mutta kannattaa pitää mielessä, että siitä voi olla sinulle uskomattoman paljon hyötyä.
Olisi tottakai myös hyvä, mikäli arkiliikunnan lisäksi harrastettaisiin juoksulenkkejä tai kuntosalitreenejä edes muutaman kerran viikossa, mutta ne eivät yksistään riitä, mikäli muuten vain istuskelee sohvalla ja työpöydän ääressä. Liikuntaakin tärkeämmässä roolissa on kuitenkin ruoka. Monet varmasti ovat kuulleet sanonnan ”vatsalihakset tehdään keittiössä” ja niin se asia vain menee.
4. Älä ole liian ankara ruokavalion suhteen
Monet luulevat, että mikäli haluaa päästä hyvään kuntoon, täytyisi kaikista herkuista ja muusta epäterveellisemmästä luopua, ja syödä pelkkää riisiä ja kanaa. Muutama herkku silloin tällöin ei todellakaan ole tuhoamassa terveyttäsi tai pilaamassa terveellistä elämäntyyliäsi. Päinvastoin, jos herkutteluun asetetaan niin isot paineet, saattaa elämä alkaa tuntumaan raskaalta ja tällöin herkuttelu riistäytyisi kokonaan käsistä.
Ruokavaliossa hyvänä muistisääntönä voi pitää 80% – 20%- ajatusmallia. 80% ruuasta tulisi olla terveellistä, puhdasta ja ravitsevaa, ja loppuosa voi sitten olla niitä satunnaisia herkutteluhetkiä. Näin voi päästä hyvinkin pitkälle, ilman, että omista lempiherkuista täytyisi kokonaan luopua. Pidä kuitenkin huoli siitä, että esimerkiksi viikottainen herkuttelupäivä ei vahingossa muutu herkuttelukuukaudeksi ja sitä kautta vuodeksi.
Ruuan suhteen on myös hyvä muistaa laaja kokonaisuus. Ovatko ihmisten ylipaino-ongelmat maailmalla oikeasti siitä kiinni, syövätkö he tummaa vai vaaleaa riisiä? Tai syödäänkö ruualla mielummin perunaa kuin bataattia? Ruuan ei missään nimessä tarvitse olla pelkkää kuivaa kanaa ja riisiä, vaan kannattaa syödä juuri sellaisia ruokia, joista itse pitää. Liian pieniin yksityiskohtiin on turha jäädä kiinni.
5. Ole lempeä itsellesi
Arjessa voi tulla vastaan yllättäviä tilanteita milloin tahansa. Jollekin voi iskeä yllättävä sairaus ja toisella voi olla rahat tiukilla. Fakta on se, että on olemassa todella monia erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat liikunnan harrastamisen helppouteen tai vaikeuteen. Älä siis rankaise itseäsi siitä, mikäli et yksinkertaisesti vain ehdi liikkua niin paljon kuin toivoisit. Esimerkiksi viikon liikkumattomuus ei tule useiden vuosien treenituloksia kaatamaan.
6. Älä tuijota pelkkää puntaria
Vaakaa on käytetty pitkään hyvänä ja luotettavana mittarina oman kehityksen seuraamiseen. Sen tuijottamisesta on kuitenkin tullut pitkälti turhaa, sillä vaa’an luku ei kerro koko totuutta. Jos paino olisikin pudonnut esimerkiksi kaksi kiloa, ei se olisi hyvä juttu, mikäli kaikki siitä olisi lihasta. Vaatteiden istuvuus ja oma peilikuva ovatkin täydellisiä mittareita siihen, missä oma kehitys menee. Jos nykyiset farkut tuntuvat löysiltä, voi suunnata ostamaan uudet, mutta mikäli ne puristavat, kannattaa alkaa kiinnittää huomiota elämäntapoihin.
7. Kehitä myös tasapainoa
Lenkkeily ja voimaharjoittelu ovat toki tärkeässä roolissa, mutta ei kannata sokeasti keskittyä vain niihin kahteen. Kehosta kannattaa pitää huolta esimerkiksi venyttelyn, rullaamisen, joogan ja tasapainoharjoittelun avulla. Parempi tasapaino auttaa välttämään esimerkiksi liukastumisia ja hyvin huolletut lihakset eivät puolestaan hajoa niin herkästi. Hyvinvoiva keho ja hyvä tasapaino ovat asioita, joista kroppasi todellakin kiittää myöhemmin.
Lisää vinkkejä voi lukea täältä:
Comments are closed.